Seuran miesjoukkue 10MILA-viestissä
Kansainvälinen 10MILA-viesti kisataan tänä vuonna ensimmäisen kerran Tukholman alueen ulkopuolella Ruotsin Skånessa 18.-19.4.2009. Maastoltaan Skånessa ei ole odotettavissa fyysisesti kaikkein vaativimpia olosuhteita, mutta tarkkaa ja suunnitelmallista suunnistusta edellytetään tänäkin vuonna mikäli joukkue aikoo menestyä. Oman vuosittaisen Jukolan viestimme ohella Tiomilakin kuuluu suunnistusmaailman suuriin ja arvostettuihin tapahtumiin - legendoihin. Tämänkertainen 10MILA on jo 64:s. Vuonna 2009 10MILA viestiin osallistuu ensimmäistä kertaa joukkue myös Itävallasta ja Bulgariasta.
Viikonlopun viestikarkeloissa eniten ilmoittautuneita joukkueita on tietysti Ruotsista. Ruotsalaisjoukkueita on ilmoittaunut yhteensä 566. Norjasta tulee 175 joukkuetta ja Suomestakin 86. Tanska saa jalkeille yhteensä 50 suunnistusjoukkuetta. Kaikkiaan eri viesteissä on mukana yhteensä noin 6000 suunnistajaa.
Kymmenosuuksinen miesten viesti vaatii joukkueelta hyvin monipuolista osaamista ja kovaa kestävyyttä. Joukkueessa on oltava oikeat miehet oikeilla pelipaikoilla, mikäli menestys on mielessä.
Lappeen Riento on myös mukana omalla joukkueellaan. 1970- ja 1980-luvuilla Riento kävi Tiomilassa vuosittain, mutta 1990-luvun notkahduksen jälkeen on jälleen palattu oikealle tielle. Halutaan olla mukana laajalla rintamalla siellä missä koko suunnistava maailma kohtaa.
Miesten viesti alkaa lauantai-iltana 21.30 paikallista aikaa. Viestin alkuosuudet ovat pimeitä yöosuuksia. Aamuyön sarastuksesta viesti saadaan maaliin valoisan aikaan varhain sunnuntaiaamuna.Odotettavissa on jälleen mielenkiintoinen ja ehkä yllätyksellinenkin taianomainen kevätyö. Miesten viestiin on ilmoittautunut yhteensä 350 joukkuetta.
Riennon joukkue osuuksittain on seuraava.
| 1. | Simo Mertanen | 13 km | hajonta |
| 2. | Jussi Taussi | 13 km | hajonta |
| 3. | Pekka Tolonen | 7 km | hajonta |
| 4. | Joni Hirvikallio | 18 km | ei hajontaa, långa natten |
| 5. | Miko Saarilaakso | 7 km | hajonta |
| 6. | Ville Saikko | 10 km | hajonta |
| 7. | Tuukka Turkka | 10 km | hajonta |
| 8. | Ville Taussi | 6 km | hajonta |
| 9. | Kalle Tiitinen | 6 km | hajonta |
| 10. | Matti Maajärvi | 16.3 km | hajonta |
Alkuperäinen miesten Tiomila on saanut vuosien aikana seuraansa naisten viisiosuuksisen viestin Tvåmilan. Viesti alkaa 13.45 paikallista aikaa. Tänä vuonna naisjoukkueita on mukana yhteensä 334. Kaikki naisten osuudet ovat päiväosuuksia. Naisten Tvåmila on 33:s.
Nuorten 18. neliosuuksinen viesti juostaan lauantain keskipäivässä ennen naisten Tvåmilaa.
Viestikarkeloissa on nyt toistamiseen mukana myös avoin sarja harrasteporukoille.
10MILAA kaikkine viesteineen voi seurata tietokoneella ja kuunneella vaikkapa radioselostusta verkon kautta. Tarvittavat linkit ja kuunteluohjeet löytyvät 10MILAn kotisivulta osoitteesta http://www.10mila.se
Kärsivällisyyttä tosin tarvitaan nettikäytössä långa nattenin verran, sillä verkkoyhteydet järjestäjien palvelimille ainakin tätä kirjoitettaessa olivat todella jumissa ja latausajat siten tuskallisen pitkiä.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja







