Riikalta loistava hiihto Vancouverin 30 km:n päätösmatkalla

Vancouverin talviolympialaisten naisten hiihdon viimeinen kilpailu oli 30 km perinteisellä hiihtotavalla. Kisa käytiin yhteislähtönä ja melko raskaissa sekä vaativissa kelioloissa, jossa joukkueiden huoltoryhmät joutuivat koville. Aika monen hiihtäjän kohtaloksi koitui suksen tökkääminen maaston eri osisssa. Virpi Kuitunen kaatui juuri suksen äkillisen tökkäämisen seurauksena. Kuitunen piti radalta ulosajoaan ja kaatumistaan omalta kohdaltaan jopa niin ratkaisevana, että mitalitaisteluihin ei kaatumisen jälkeen hänellä enää ollut asiaa.

Suomen Aino-Kaisa Saarinen hiihti taktisesti oivallisen ja rohkean kilpailun. Aikku poikkesi varikolle suksien vaihtoon vielä 5 km ennen maalia ja jäi samalla pronssissa kiinni olleesta Norjan Steirasta ratkaisevalta tuntuvat sekunnit. Viimeinen vitonen oli Aikulta vahva ja taisteleva esitys ja hän nousikin selvällä erolla lopulta kisan kolmanneksi.

Riikka Sarasojan olympiakisat huipentuivat loistavaan perinteisen hiihtoon naisten 30 km:n päätösmatkalla. Olympiadebyyttinsä tehnyt Riikka osallistui kaikkiaan neljään eri kisaan. Tuloksellisesti paras suoritus tuli viimeisessä kisassa, jossa Riikka ylitti maaliviivan toiseksi parhaana suomalaisena ollen koko naisjoukon 13:s. Kaikkiaan matkaan lähti 55 hiihtäjää.

Riikan kilpailu sujui koko matkan hallitusti ja nousujohteisesti. Sijoitus parani koko ajan matkan edetessä. Virallisten väliaikapisteiden sijoitukset Riikalla olivat 24-18-16-13. Taakse jäi todella kovia nimiä ja moninkertaisia arvokisamitalisteja. Virpi Kuitunen, jonka päämatkana oli juuri 30 km, joutui muun muassa toteamaan Riikan paremmaksi. Kuitunen hävisi Riikalle 3,5s ja oli 14:s. Vahvasti aloittanut Viron Smigunkin oli maalissa 1.54 min Riikkaa hitaampi.

Kokonaisuutena Sarasojan olympiamatka onnistui hienosti. Neljä starttia ja missään ei tullut noutaja tai muutakaan romahdusta. Riikka olisi ollut varma ja perusteltu valinta myös naisten viestiin, jossa neljännen paikan nyt otti Pirjo Muranen. Naisten viestinelikko oli siten tuttu ja turvallinen edellisistä arvokisoista. Pirjon vaisu esitys aloitusosuudella jätti jonkin verran jossittelun varaa.

Riikan sijoitukset eri matkoilla olivat:

  • 31. 10 km, vapaa
  • 21. 15 km, yhdistelmä
  • 8. parisprintti
  • 13. 30 km, perinteinen

Riikka Sarasoja kuuluu tästä eteenpäin varmasti Suomen naisten hiihtomaajoukkueen vakiokalustoon. Varmat ja hyvät suoritukset talven kansainvälisissä arvokilpailuissa takaavat hyvän alustan ja aseman naisten hiihtomaajoukkueessa.

Onnea Riikka hyvistä hiihdoista Whistlerin Olympic Parkissa!