Riennon naisille Marja-Liisan pokaali 30 km:ltä. Atte 50 km:llä 29.

Kontiolahden SM-hiihtojen päätöspäiväkin sujui Riennon naishiihtäjiltä mallikkaasti. Sunnuntain ohjelmassa ollut 30 km perinteisellä hiihtotavalla oli naiskolmikoltamme tasaisen varma suoritus. Riikka oli parhaana rientolaisena 5. ja koko kolmikko mahtui 20:n parhaan joukkoon.

Naisten 30 km:n mestaruuden vei nimiinsä Joutsan Pommin Aino-Kaisa Saarinen ennen minuutin hänelle hävinnyttä Kangasniemen Kalskeen Virpi Kuitusta. Kärkikaksikko hiihti kilpailun aikana paljon yhdessä ja maaliinkin he tulivat toverillisesti käsi-kädessä juhlistaen siten Kuitusen viimeistä esiintymistä kilpaladuilla. Pronssin vei Ounasvaaran Hiihtoseuran Pirjo Muranen ja neljänneksi sijoittui Vieremän Koiton Kerttu Niskanen. Viidenneksi sijoittui siis Lappeen Riennon Riikka Sarasoja.

Riennon Mirva Rintala oli mukavasti 15. ja Satu Sikanen 20. Yhteenlasketuissa joukkuetuloksissa Riento oli tasaisuudellaan naisten 30 km:n kisan kovin joukkue ja kotiinviemiseksi tulikin kiertopalkintona oleva Marja-Liisan pokaali. Toiseksi tuli Kangasniemen Kalske ja kolmanneksi sijoittui Hämeenlinnan Hiihtoseura.

 

Marja-Liisan pokaalin joukkuetulokset
1 Lappeen Riento   04:42:56.50
  Riikka Sarasoja 01:30:25  
  Mirva Rintala 01:35:47  
  Satu Sikanen 01:36:44  
2 Kangasniemen Kalske   04:44:11.90
  Virpi Kuitunen 01:25:54  
  Heini Hokkanen 01:38:09  
  Silja Tarvonen 01:40:09  
3 Hämeenlinnan Hiihtoseura   04:46:46.70
  Laura Ahervo 01:34:08  
  Maija Hakala 01:34:55  
  Teija Lehtimäki 01:37:44  
4 Valkeakosken Haka   04:55:53.90
  Liisa Anttila 01:32:49  
  Sonja Kallio 01:38:04  
  Kirsti Ilomäki 01:45:01  
5 Vihdin Viesti   05:08:25.10
  Heli Peltonen 01:36:03  
  Satu Kekkonen 01:40:01  
  Heini Nikander 01:52:21  
6 IK Kronan   05:11:09.50
  Maria Grundvall 01:37:53  
  Emma Storvall 01:46:00  
  Monica Prest 01:47:16  

 

Atte 50 km:llä 29.

Miesten 50 km:llä (P) Riennon Atte Seppänen oli mukavasti 29. hieman yli yhdeksän minuuttia voittaja Ville Nousiaista hitaampana. Atte jatkoi siten hyviä esityksiään Kontiolahden SM-laduilla. Lauantain viestin avausosuus sujui myös komeasti ja Atte toi Riennon ensimmäiseltä osuudelta vaihtoon 10:nä. Miesten kuninkuusmatka hiihdettin vesisateessa, joten aikaerot kasvoivat melko suuriksi ja keskeyttämisiäkin nähtiin useita.

Tulokset (naisten 30 km (P), pdf)

Tulokset (miesten 50 km (P), pdf)