Mirva Rintala Keuruun pakkasessa SM-pronssille

Mirva Rintala

Mirvan kaulaan on ripustettu myös viestin SM-kultaa keväällä 2009. Kuvan molemmista reunoista saa myös pienen näytteen Riikan ja Anun vahvoista, mutta naisellisista käsivarsista.

Oulun Hiihtoseuran Riitta-Liisa Roponen voitti vakuuttavasti naisten 5 km:n vapaan hiihtotavan kisan Keuruun SM-hiihdoissa. Roponen oli täysin ylivoimainen, sillä toiseksi sijoittunut Joensuun Katajan Outi Gröndahl hävisi voittajalle jo yli minuutin. Pronssille noussut Lappeen Riennon Mirva Rintala taisteli jälleen vahvasti ja jäi hopeasta vain reilun sekunnin.

Mirvan SM-kisaviikonloppu jatkui siten mainiosti ja palkintokaapissa on jo kaksi henkilökohtaista naisten sarjan SM-mitalia. Kansalliseen kärkikaartiin jo vuosia kuulunut Mirva on tälle kaudelle selvästi saanut uuden vaihteen ja noussut porrasta ylemmäs. Hienot suoritukset Mirvalta!    

Neljänneksi sijoittui hiihto- ja kesäsuunnistajanakin tunnettu Valkeakosken Hakan Liisa Anttila. Naisten kilpailun suuri yllätys oli kuitenkin  A-maajoukkueeseen kuuluvan Ounasvaaran Hiihtoseuran Pirjo Murasen jääminen kuudenneksi. Pirjolla on elimistössään jotain pielessä tai sitten hän ei riskeerannut terveyttään viiltävässä pakkasessa ja otti suorituksen hieman rennommin.  Vapaan vitonen pitäisi olla yksi Pirjon paraatimatkoista, mutta tulos muutama viikko ennen Vancouveria, jätti paljon pohdittavaa. Pirjo itse tosin tietää parhaiten, mistä vaisu sijoitus johtuu ja onko syytä huoleen.

Naisten kilpailusta jäi perjantain tapaan runsaasti hiihtäjiä pois. Riikka Sarasoja jätti monen muun ohella kilpailun väliin. Kovassa pakkasessa tehty maksimisuoritus on riskialtista ja voi huonoimmillaan pilata loppukauden. Tätä riskiä eivät monet ymmärrettävästi halunneet ottaa. 

Kisasivut

Tulokset (pdf)