Lappeen Riento vietti ansaittua juhlapäivää

Kansanedustaja ja mestarihiihtäjä Juha Mieto: Terveelliset liikuntatottumukset ja elämäntavat opitaan jo varhaislapsuudessa.
Juuri ilmestyneessä seuran 90-vuotishistoriikissa ”Seurahenkeä ja talkootyötä” teoksen kirjoittaja Antti O. Arponen nostaa Lappeen Riennon ominaispiirteiksi kolme merkittävää asiaa: erinomaisen seurahengen, innokkuuden talkootyöhön ja kyläosastojen aktiivisuuden.
Näillä ominaisuuksilla Riento on kestänyt ajan kulun ja katsoo tulevaisuuteenkin luottavaisin mielin. Sunnuntaina 6.9.2009 juhlittiin ansaitusti seuran 90-vuotista taivalta.
Juhlapäivä aloitettiin Lappeen Marian kirkossa juhlajumalanpalveluksella, jonka jälkeen siirryttiin sankarihautausmaalle ”Suru ja Usko tulevaisuuteen” muistomerkille seppeleen laskuun. Kaupungin ydinkeskustassa sijaitsevalle sankarihautausmaalle on haudattu talvi- ja jatkosodassa menehtyneitä lappeelaisia, lappeenrantalaisia, lauritsalalaisia, siirtoväkeen kuuluneita karjalaisia, tuntemattomaksi jääneitä sekä Simolan pommituksessa tuntemattomaksi jääneitä sankarivainajia 1508. Seppeleen laskivat seuran puheenjohtaja Tapio Arola ja johtokunnan jäsen Hannu Putkonen.
Lappeen Riennon 90-vuotismerkkipäivän pääjuhla pidettiin kaupungintalolla Lappeenranta-salissa, jonne olikin saapunut satamäärin seuralaisia, yhteistyökumppaneita ja naapuriseuralaisia.
Juhlan alussa esiintyi Kaukaaan Laulumiesten kuoro, jota johti ja säesti Seppo Äikäs. Miehekästä kuorolaulua ja taitavaa haitaristia olisi kuunnellut pidempäänkin.

Merenlahden Miesvoimistelijat luottivat omaan ainutkertaiseen esiintymistapaansa loihtien kaikkien ihmeteltäväksi toinen toistaan taidokkaampia voimisteluliikkeitä ja ohjelma-numeroita. Miehet olivat poikkeuksellisen vetreitä ja liikkeet plastisia. Rapsutus upposi yleisöön kuin hylje meren lahteen.

Tervehdyssanat lausui Lappeen Riennon puheenjohtaja Tapio Arola.
Seuran puheenjohtaja Tapio Arola esitti juhlaväelle tervehdyssanat. Arola korosti yhtenäisen seurahengen ja talkoovoiman merkitystä yhä kovenevassa lajien ja harrastusten keskinäisessä kilpailussa. Ilman innostuneita seuravetäjiä, talkoolaisia ja sitoutuneita toimihenkilöitä ei Lappeen Riento olisi liike-elämälle uskottava yhteistyökumppani, turvallinen tausta harrastustaan aloittaville nuorille ja näkyvään menestykseen tähtääville aktiiviurheilijoille. Ison seurapalapelin jokainen osa täydentää toista ja on siten tarpeellinen. Hän muistutti yleisöä myös seuran veteraanien Leena Kaarnan ja Martti Lautalan saavutuksista olympia- ja MM-tasolla. Leena ja Martti signeerasivat omakätisesti myös seuran miltei 500-sivuisen 90-vuotishistoriikin, jonka oli kirjoittanut historioitsija, tietokirjailija ja päätoimittaja Antti O. Arponen.
Arola painotti puheessaan kyläosastojen merkitystä suurena potentiaalina tapahtumajärjestelyissä. Hän myös onnitteli kaikkia eri huomionosoituksia saaneita seuralaisia ja toivotti seuralle onnea ja menestystä seuraavalla kymmenluvulla.

Minna-Pirilä Martin tunteikkaiden lauluesitysten jälkeen sali kuunteli tarkasti juhlapuheen pitänyttä hiihtäjälegenda, kansanedustaja Juha Mietoa.

Juhlapuhuja Juha Mieto oli entisensä. Painavaa asiaa soljui sulavasti huumorilla höystettynä.
”Kurikan jätti” kertoi muistumiaan omasta lapsuusajastaan ja siitä millaista kakaroiden elämä oli tuolloin. Harrastettiin hyvin monipuolisesti eri lajeja ja saatiin siten kokemuksia eri lajivaihtoehdoista. Kaikki tekeminen oli ”vyysistä ja kisaaltihin”. Elimistössä kiersi veri ja happi yhä kiivaammin ja lihakset vahvistuivat. Ei tarvinnut iltaisin kuluttaa aikaa tietokoneen ja virtuaalielämän parissa. Elämä oli soilla, metsissä ja maatöissä.
Pitkä-Jussi näki oman kotiseuransa Kurikan Ryhdin ja juhlivan Lappeen Riennon toimissa paljon yhtäläisyyksiä. Molempien nimikin on rehti, suomalainen ja suora – Ryhti ja Riento. Ne kertovat kuulijalle heti omaa selkeää kieltään mistä on kyse. Seuran verkkarit on kuin juhlapuku, joka velvoittaa kantajansa toimimaan ja esiintymään seuraa ja sen periaatteita kunnioittavalla tavalla. Älköön siis mihinkään niin sanottuihin ”lannanluontihommiin” ryhdyttäkö tuo juhlapuku päällä oli Juhan selkeä viesti.
Puheessa kuultiin myös kannanottoja kansalaisten terveysliikunnasta ja sen urheiluseuroille tarjoamista mahdollisuuksista. Osansa sai myös koululaitos, jossa tunnetusti liikuntatunteja ei ole liikaa. Liikunnallisen elämäntavan perusta luodaan lapsuudessa, kansakouluiässä. Juha muistelikin lämmöllä ja kiitollisuudella omaa kyläkoulun opettajaansa, joka antoi lasten liikkua ja urheilla enemmän kuin mitä lukujärjestykseen oli liikuntatunteja merkitty.
Kökkätyötä on jaksettu painaa Pohjanmaalla, mutta niin myös Karjalassa. Pyyteetön talkootyö on ollut seuroissa viime vuosina hiipumaan päin, mutta Jussi näkee jo merkkejä talkootyön uudesta tulemisesta.
Nuorista ja lapsista pitää huolehtia ja heille tulee seuraohjaajien olla ehdottoman tasapuolisia ja oikeudenmukaisia. Kunnon urheiluseura tarvitsee myös huippuja. Heistä on esikuvaksi nuorille tavoitehakuisille urheilijanaluille. Se ruokkii myönteisesti muutakin seuratoimintaa.
Ennen juhlan alkua Juha keräsi totutusti ympärilleen jututtajia ja kuuntelijoita. Juttu lensi ja nauru oli herkässä. Näin tapahtui myös juhlan jälkeen. Oli mukavaa kuulla painokkaita suoria mielipiteitä värikkäästi pohojalaasittain. Mietaa oli entisensä.

Lappeenrannan kaupunginjohtaja Seppo Miettinen toi juhlivalle seuralle kaupungin tervehdyksen.
Kaupunginjohtaja Seppo Miettinen toi juhlaan Lappeenrannan kaupungin tervehdyksen. Puheenvuorossaan hän korosti Lappeen Riennon merkitystä erityisesti haja-asutusalueiden asukkaiden liikuttajana. Riento omine kyläosastoineen sai Miettiseltä selkeän tunnustuksen omasta aktiivisuudestaan ja tavastaan toimia. Kyetään ja halutaan toimia itsenäisesti. Hän toi myös painokkaasti esiin liikunnan myönteiset terveysvaikutukset ja siitä aiheutuvat säästöt terveydenhuollossa. Onnea 90-vuotias Lappeen Riento ja onnea ja menestystä tulevien vuosien haasteisiin, päätti kaupunginjohtaja Seppo Miettinen.

Juhlivan seuran kiitossanat lausui Hannu Putkonen.

Juhlan juonsivat ammattilaisten ottein Helena Anttonen ja Markku Pulli.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja







