Kaukalopallokausi käynnistyi marraskuun alussa

Kaukalopallon 2.divisioona pyörähti Lappeen Riennon osalta käyntiin 1.11.2009
Lappeenrannan 2-hallissa ottelulla W-Teamia vastaan.

Pelaajaliikennettä tapahtui molempiin suuntiin, kun Kimmo Kangasharju lopetti Riennon
riveissä ja Jarkko Ahoraita siirtyi kaukalopalloliigaan RB-93:n riveihin. Joukkueen uusia pelaajia ovat maalivahti Markus Nieminen, hyökkääjä Marko Vainikka sekä toisen polven Rientolainen Samu Kotonen.

Tämän vuotinen sarja pelataan "vain" kuuden joukkueen voimin, kun viimevuotisista
joukkueista Mikkelin Maks-91 siirtyi sarjaporrasta ylemmäs 1.divisioonaan ja Imatran
Rajapallo jäi kokonaan pois.

Joukkueet pelaavat kolminkertaisen sarjan, joten kaikille kertyy runkosarjassa 15 ottelua.
Runkosarjan neljä parasta pelaavat välierät, joiden voittajat kohtaavat finaalissa.
Muilta paikkakunnilta kuin Lappeenrannasta mukana on kaksi joukkuetta, Imatralta Kikka
ja Kuusankoskelta Kumiukot.

Riento sijoittui viime kaudella runkosarjassa kuudenneksi ja jäi ulos jatkopeleistä.
Joukkueen uusien vahvistusten ja hyvin kulkeneitten jääharjoitusten myötä odotukset
ovat korkealla. Runkosarjassa neljän sakista ulos jääminen olisi pettymys.

Tuomas Penttilä 

Riennon joukkue kaudella 2009 - 2010

Kai Tiainen maalivahti
Markus Nieminen maalivahti
Jouni Heimala kenttäpelaaja
Tuomas Penttilä "C" "
Kimmo Kaipia "
Sami Karhu "
Petri Tupakka "
Toni Kurkinen "
Marko Vainikka "
Janne Skippari "
Juha Vataa "
Matti Ikonen "
Timo Ikonen "
Samu Kotonen "
Jari Topra "

 

Otteluohjelma 2009 - 2010

su 1.11.2009 19.00 Lpr 2-halli Riento - W-Team
su 8.11.2009 19.00 Lpr 2-halli Riento - Kumiukot
to 12.11.2009 21.15 Imatran jäähalli Kikka - Riento
su 29.11.2009 20.15 Lpr 2-halli LaPo - Riento
su 6.12.2009 19.00 Lpr 2-halli W-Team - Riento
su 13.12.2009 19.00 Lpr 2-halli Riento - Kikka
su 20.12.2009 20.15 Lpr 2-halli Riento - LaPo
su 27.12.2009 20.00 Kuusankosken jäähalli Kumiukot - Riento
su 3.1.2010 20.15 Lpr 2-halli Riento - LaVi
su 10.1.2010 20.15 Lpr 2-halli LaPo - Riento
su 17.1.2010 19.00 Lpr 2-halli Riento - W-Team
to 21.1.2010 21.15 Imatran jäähalli Kikka - Riento
su 31.1.2010 19.00 Lpr 2-halli Riento - Kumiukot
su 7.2.2010 19.00 Lpr 2-halli LaVi - Riento
su 14.2.2010 20.15 Lpr 2-halli LaVi - Riento