Kaukalopalloa harrastusmielessä

Kaukalopallon harrastus alkoi Lappeen seudun kiekkokaukaloissa jo 1980-luvulla jääkiekon ohessa. Talvella 1992 pelattiin kyläjoukkueiden sarja, jossa seitsemästä joukkueesta paras oli Lavola. Kaukalopallo toimi aluksi jääkiekkojaoston alaisuudessa.

Jalkapallosta tuttu Lappeen liiga eli kyläosastojen sarja vakiintui 1990-luvulla myös kaukalopalloon. Talvella 1993 joukkueita oli kymmenen. Harrastusta oli niin paljon, että syksyllä 1996 Riento ilmoitti joukkueen kaukalopallon alimpaan sarjaan 3. divisioonaan. Riento liittyi Suomen Kaukalopalloliiton jäseneksi.

Kaudella 1996–97 Riento pääsi nousukarsintoihin, mutta ei vielä nous­sut 2. divisioonaan. Nousu toteutui keväällä 1998 seuran toisen virallisen pelikauden jälkeen. Runkosarjan voitosta Riento uusi tasapisteissä olleen imatralaisen RTT-Teamin kanssa ja voitti kahden ottelun yhteistuloksella 16–13. Imatralaiset tekivät otteluista protestin, ja ottelu lohkovoitosta pää­tettiin pelata uudestaan. Riento voitti Imatralla reilusti 17–4.

Nousukarsinnassa 1998 Riento voitti imatralaisen Team Huitsin Hy­vät 12-6 ja 12-6 ja lopullisessa nousufinaalissa RTT-Teamin. Riento voitti Imatralla 11-7 ja Lappeenrannassa oli varaa hävitä 5-6, kun yhteismaalit ratkaisivat.
Riennon jääkiekkotoiminnan lopahtaessa kesällä 1998 perustettiin seuralle jääurheilujaosto, jonka alaisuudessa olivat kaukalopallo ja naisten ringette. Kaukalopallon 2. divisioonassa Riennon ensimmäinen kausi 1998–99 päättyi täpärään putoamiseen takaisin 3. divisioonaan. Seuraavalla peli­kaudella 3. divisioonassa tuli toinen sija, mutta nousukarsinnoissa ei tullut menestystä.

Riento on jatkanut kaukalopallon harrastusta 2000-luvulla tosissaan, mutta ei vakavasti. Syksystä 2000 lähtien seuralla on ollut kaukalopallon sarjoissa kaksi joukkuetta. Pelaajia on ollut paljon, mutta joukkueille ei ole asetettu merkittäviä tulostavoitteita. Harjoituksia on pidetty kaksi tai kolme kertaa viikossa harjoitushallissa ja tekojäällä. Kakkosjoukkue on pelannut 3. divisioonassa vaihtelevalla menestyksellä.

Riennon ykkösjoukkue voitti kaudella 2000–01 runkosarjan kolmosdivarissa ja kaatoi nousukarsinnassa Joutsenon Bluesin kahden ottelun yhteis­tuloksella 21–16. Riento nousi kaukalopallon 2. divisioonaan.

Kyläjoukkueiden Lappeen liigaa on pelattu edelleen 2000-luvulla. Joukkueita on ollut parhaimmillaan kymmenkunta, eli pelaajia yli 100. Sarjaa on hallinnut 2000-luvulla Haapajärvi, joka voitti 2003–05 ja Simola (2006). Talvella 2009 Lappeen liigan (8 joukkuetta) voitti Kasukkala.

Kau­kalopalloilijat ovat järjestäneet myös kesäisin Riennon jalkapalloturnauk­sia, kun varsinaisen jalkapallojaoston lopetettua seuralla ei ole ollut enää varsinaista edustusjoukkuetta. Jalkapallon kyläsarjaa hallitsi 2000-luvun alussa Simola.
Riento oli kakkosdivisioonassa 2003 kuudes ja 2004 kolmas. Välierissä tuli niukka jatkoaikatappio. Keväällä 2005 Riento oli neljäs ja putosi jälleen välierissä. Keväällä 2006 Riento oli jälleen neljäs ja pääsi välieristä lohkon finaaliin, jossa hävisi Imatran Rajapallolle. Kaudella 2006–07 Riento oli kakkosdivarin lohkossaan kolmas, ja hävisi välierissä LaPolle.

Lähde: Antti O. Arponen: Seurahenkeä ja talkootyötä, 2009