Sanomalehti Etelä-Saimaa
Niinistö: Vallankumousta ei ole tarkoitus tehdä
Tuleva presidentti Sauli Niinistö (kok.) totesi sunnuntaina illalla, ettei hän kaavaile suuria muutoksia Suomen ulkopoliittiseen linjaan. Hän korosti mutkattomien Venäjän-suhteiden ja Pohjoismaisen yhteistyön merkitystä.
Niinistöstä suhteet Venäjään ovat jo hyvät, mutta niitä voisi vielä kehittää käytännönläheisempään suuntaan.
Niinistöstä suhteet Venäjään ovat jo hyvät, mutta niitä voisi vielä kehittää käytännönläheisempään suuntaan.
Kategoriat: Etelä-Saimaa
Henkilöliikenne kasvoi, raskas liikenne putosi rajalla
Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoilla henkilöliikenne kasvoi tammikuussa verrattuna vuoden 2011 tammikuuhun. Sen sijaan raskas liikenne notkahti hieman, 10 prosenttia. Nuijamaalla ja Parikkalassa raskaan liikenteen määrässä kirjattiin kasvua, muualla laskua.
Sen sijaan henkilöliikenne jatkoi kasvuaan. Linja- ja henkilöautoja ylitti 24 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten ja niissä oli matkustajia 17 prosenttia enemmän nyt tammikuussa kuin vuosi sitten. Henkilöliikenne kasvoi voimakkaimmin Vaalimaalla. Junamatkustajia ylitti Vainikkalassa jonkin verran enemmän kuin vuosi sitten.

Lappeenrannan kokoomus juhli hillitysti, vihreät hilpeinä
Lappeenrannan kokoomuslaisten vaalivoiton juhlinta hyytyi ilmeisesti pakkasiin tai liian varmana pidettyyn tulokseen. Kun Sauli Niinistön reilu etumatka selvisi ennakkoäänten julkistamisen jälkeen, ravintola Birrassa kuului muutama vaimea taputus, ja vaalivalvojaisiin jäi käytännössä neljän taipalsaarelaisen ryhmä.
Kategoriat: Etelä-Saimaa
Tulipalo Valkealan Hyötypaperilla
Hyötypaperi Oy:n Valkealan toimipisteen polttoainekentällä hakekasa palaa Jokelan teollisuusalueella. Kaivinkone levittää haketta, jonka sammutusyksiköt sitten sammuttavat. Henkilövahinkoja ei ole.
Hätäkeskus sai hieman yhdeksän jälkeen ilmoituksen tulipalosta.
Hätäkeskus sai hieman yhdeksän jälkeen ilmoituksen tulipalosta.
Kategoriat: Etelä-Saimaa
Etelä-Karjalassa myönteisiä odotuksia presidentistä
Kirjailija Annamari Marttinen toivoo, että presidenttinä Sauli Niinistö olisi kansan keskuudessa ja ajaisi nuorten ja syrjäytyneiden asiaa, kuten on siitä puhunut. Ehkä radikaalimman Haaviston mukana olisi tullut enemmän muutosta, Marttinen pohti vaalitulosta.
Perussuomalaisten kansanedustajan Reijo Tossavainen uskoo, että Niinistöllä on uusi ote esimerkiksi nimityspolitiikassa. Niinistö vetää presidenttinä jämerämpää linjaa. Ulkopolitiikassa suhteessa Venäjään Niinistön linja on nykyistä tiukempi. Niinistö edustaa niitä arvoja, joita Suomen enemmistökin edustaa.

Haavistolle suopein oli Imatra, nuivin Parikkala
Etelä-Karjalan kunnista Pekka Haaviston kannatus kipusi korkeimmalle Imatralla, jossa se oli 35 prosenttia. Niinistö keräsi Imatralla vastaavasti 65 prosenttia äänistä.
Lappeenrannassa Haavisto sai 32,1 prosenttia äänistä (12417 ääntä) ja Niinistö vastaavasti 67,9 prosenttia (26242). Alhaisin kannatus Haavistolle mitattiin Parikkalassa, 23,2 prosenttia, kun Niinistön saalis oli 76,8 prosenttia.

Niinistön voitto varmistui
Kokoomuksen Sauli Niinistö oli saanut jo yli 1,5 miljoonaa ääntä eli enemmistön annetuista äänistä, kun äänistä on laskettu 81,7 prosenttia. Pekka Haavisto myönsi Niinistön voittaneen.
Kategoriat: Etelä-Saimaa
Äänestysprosentti putosi Etelä-Karjalassa, oli 67,3
Etelä-Karjalassa äänestysprosentti oli presidentinvaaleissa toisella kierroksella 67,3 prosenttia. Viime vaaleissa 2006 toisella kierrokselle Etelä-Karjalan prosentti oli 76,3. Imatralla äänestämässä kävi nyt 65,4 ja Lappeenrannassa 68 prosenttia. Laiskimpia olivat Parikkalan äänestäjät, 6,8 prosenttia, ja innokkaimpia Taipalsaaren äänestäjät, 75,4 prosenttia.
Kategoriat: Etelä-Saimaa
Ehdokkaiden vaalivalvojaiset käynnistyneet hulvattomissa tunnelmissa
Toimittaja Liisa Kukkola on paikalla Sauli Niinistön vaalivalvojaisissa. Fiilis siellä on hulvattoman huojentunut.
Hjallis Harkimon suusta purkautui helpottunut j-lauta, kun ennakkoäänten jakauma tuli julki. Kukkola kummastelee, miksi väitetään, että Haavisto olisi haalinut kaikki taiteilijat taakseen.
Hjallis Harkimon suusta purkautui helpottunut j-lauta, kun ennakkoäänten jakauma tuli julki. Kukkola kummastelee, miksi väitetään, että Haavisto olisi haalinut kaikki taiteilijat taakseen.
Kategoriat: Etelä-Saimaa
Niinistöllä selkeä etunoja Etelä-Karjalassa
Sauli Niinistön kannatus Lappeenrannassa ja Imatralla oli 70 prosentin pinnassa kun äänistä oli laskettu noin puolet. Imatralla Haavisto oli hivenen suositumpi kuin Lappeenrannassa. Esimerkiksi Rautjärvellä, Ruokolahdella ja Savitaipaleella ero kahden ehdokkaan välillä oli vielä selvempi. Haavisto oli kerännyt vain neljänneksen äänistä puolivälissä laskentaa.
Kategoriat: Etelä-Saimaa
Niinistö repäisi ennakkoäänissä
Kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö pinkaisi johtoon ääntenlaskennassa ennakkoäänten perusteella. Niinistön lukemat olivat 65,4 ja vihreiden Pekka Haaviston vastaavasti 34,6 prosenttia. Ennakkoäänet julkistettiin heti kello 20 jälkeen. Niinistön ennakkoäänten kokonaismäärä oli 987570 ja Haaviston 521545 ääntä.
Kategoriat: Etelä-Saimaa
Juhlaväki tihkuu jännitystä Niinistön vaalivalvojaisissa
Kokoomuksen Sauli Niinistön vaalivalvojaiset Helsingin Finlandia-talolla ovat alkaneet jännittyneissä tunnelmissa.
Niinistöä odotetaan paikalle noin kello 20, kun ennakkoäänten tulokset julkistetaan.
Kokoomusministereistä paikalla ovat ainakin pääministeri Jyrki Katainen ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb.
Niinistöä odotetaan paikalle noin kello 20, kun ennakkoäänten tulokset julkistetaan.
Kokoomusministereistä paikalla ovat ainakin pääministeri Jyrki Katainen ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb.
Kategoriat: Etelä-Saimaa
Haavisto: Kampanja muuttanut Suomea
Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto uskoo, että hänen kampanjansa on jo muuttanut Suomea. Hänelle on tultu kampanjan aikana sanomaan, että vihdoinkin Suomessa voi olla oma itsensä.
Haavisto kiitteli vaalivalvojaisissaan kaikkia kannattajiaan. Hänen puolisonsa Antonio Flores kertoi, että Haaviston presidenttiehdokkuus on ollut uutinen myös Floresin kotimaassa Equadorissa.
Haavisto kiitteli vaalivalvojaisissaan kaikkia kannattajiaan. Hänen puolisonsa Antonio Flores kertoi, että Haaviston presidenttiehdokkuus on ollut uutinen myös Floresin kotimaassa Equadorissa.
Kategoriat: Etelä-Saimaa
Huumeessa ja humalassa ympäri maakuntaa
Poliisi tavoitti lauantaina iltapäivällä Imatralla Imatrankoskentiellä nelikymppisen miesautoilijan, joka testin mukaan oli nauttinut kannabista.
Imatralla poliisipartiolle ilmoitettiin lauantaina illansuussa, että henkilöauto oli törmännyt toiseen autoon Siwan parkkipaikalla Asemäentiellä. Nelikymppinen venäläismies puhalsi 1,60 promillea.
Imatralla poliisipartiolle ilmoitettiin lauantaina illansuussa, että henkilöauto oli törmännyt toiseen autoon Siwan parkkipaikalla Asemäentiellä. Nelikymppinen venäläismies puhalsi 1,60 promillea.
Kategoriat: Etelä-Saimaa
Näin presidentinvaalit etenevät — jännitätkö tulosta?
Ennakkoäänten laskeminen alkoi kello 15.
Kello 19.30. Ylen ja MTV3:n vaaliohjelmat alkavat.
Kello 20. Äänestäminen päättyy. Jos äänestyspaikalla on tuolloin jonoa, saavat kaikki paikalle saapuneet äänestää rauhassa ennen äänestyksen lopettamista. Ennakkoäänet julkistetaan ja alustava ääntenlaskenta alkaa. Ylen ennuste julkaistaan ennen kello yhdeksää.

Presidentti Halonen: Köyhyyttä ei pidä unohtaa
Presidentti Tarja Halonen kehottaa kiinnittämään lisää huomiota köyhyyden poistamiseen.
Halonen avasi sunnuntaina Yhteisvastuukeräyksen viimeistä kertaa tasavallan presidenttinä.
— Yleisestä elintason kohenemisesta huolimatta köyhyys on noussut uudelleen yhteiskuntapoliittiseksi ongelmaksi maassamme. Tästä kertovat entisestään pidentyneet leipäjonot ja ruokapankkien ruuhkautuminen. Tilastoitu köyhyys on kaksinkertaistunut viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. STT

Valopallo saattoi olla meteori tai satelliitti
Kaakkois-Suomen rajavartioston johtokeskukseen Imatran Immolassa ei ollut lauantaina tullut yhteydenottoja oudosta valoilmiöstä Lappeenrannan yllä. Etelä-Saimaan nettikeskusteluissa lukijat arvuuttelivat valoilmiön olleen esimerkiksi armeijan käyttämä valoraketti.
Kategoriat: Etelä-Saimaa
Hollantilaiset eksyivät Kittilässä - poliisi kehotti vaihtamaan kartturia
Metsäautotiellä ajanut hollantilaisseurue eksyi ja jumiutui autollaan tiukasti lumipenkkaan Kittilän Pöntsön alueella. Turistien onneksi heidän autonsa pysyi käynnissä, eikä kukaan paleltunut tai loukkaantunut. Tapahtumahetkellä pakkasta oli noin 35 astetta.
Poliisi sai etsintätehtävän lauantaina päivällä. Hollantilaisseurue oli ajanut metsäautotielle, eikä osannut kertoa sijainnistaan muuta kuin sen, että heidän ympärillään näkyi paljon puita.
Poliisi sai etsintätehtävän lauantaina päivällä. Hollantilaisseurue oli ajanut metsäautotielle, eikä osannut kertoa sijainnistaan muuta kuin sen, että heidän ympärillään näkyi paljon puita.
Kategoriat: Etelä-Saimaa
Vielä on aikaa äänestää
Vaalihuoneistot ovat auki iltakahdeksaan. Ennakkoäänestyksen tulos pyritään laskemaan vaalipiirilautakunnissa kello 20:een mennessä. Äänestysprosentti selviää noin kello 21.
Vaalien alustava tulos koko maassa pyritään saamaan valmiiksi kello 22. Etelä-Saimaa seuraa tulosten selviämistä verkkosivulla.
Vaalien alustava tulos koko maassa pyritään saamaan valmiiksi kello 22. Etelä-Saimaa seuraa tulosten selviämistä verkkosivulla.
Kategoriat: Etelä-Saimaa
Neljä loukkaantui risteyskolarissa Paraisilla
Paraisilla Varsinais-Suomessa sattui sunnuntaina iltapäivällä kahden henkilöauton risteyskolari, jossa loukkaantui neljä ihmistä. Vakavimmin loukkaantunut lennätettiin Turun yliopistolliseen keskussairaalaan helikopterilla. Muut saivat lievempiä vammoja.
Turma sattui Saaristotien ja Lillandintien risteyksessä puolenpäivän jälkeen. Paikalla olleen palomestarin mukaan sää oli onnettomuuden aikaan todella huono ja näkyvyys kehno lumisateen takia. STT